Install Steam
login
|
language
简体中文 (Simplified Chinese)
繁體中文 (Traditional Chinese)
日本語 (Japanese)
한국어 (Korean)
ไทย (Thai)
Български (Bulgarian)
Čeština (Czech)
Dansk (Danish)
Deutsch (German)
Español - España (Spanish - Spain)
Español - Latinoamérica (Spanish - Latin America)
Ελληνικά (Greek)
Français (French)
Italiano (Italian)
Bahasa Indonesia (Indonesian)
Magyar (Hungarian)
Nederlands (Dutch)
Norsk (Norwegian)
Polski (Polish)
Português (Portuguese - Portugal)
Português - Brasil (Portuguese - Brazil)
Română (Romanian)
Русский (Russian)
Suomi (Finnish)
Svenska (Swedish)
Türkçe (Turkish)
Tiếng Việt (Vietnamese)
Українська (Ukrainian)
Report a translation problem
Kotiuduin elämästä ja laillisista päihteistä liikuttuneena taloni etuovelle ja huomasin hukanneeni avaimen.
Sisäinen McGyver nousi terhakkaasti jaloilleen ja alkoi suunnittelemaan pelastautumista.
Vara-avain numero liikaa oli kadonnut seuraavan sukupolven matkaan - kohta kaikilla kylässä on kai avain meille.
Vara-avaimen sijaan tarvittiin siis varasuunnitelma.
Kolistelin varastoon, kaivoin esiin työkalut ja painuin terassin oven lukon kimppuun.
Joskus nousuhumalan luovana hetkenä olin pähkinyt miten se murrettaisiin siististi (kaikkea tulee pohdittua)
ja nyt oli aika toimia. työ alkoi lupaavasti kylmän sateen piiskatessa vauhtia toimiini.
Samainen sade kuitenkin kohmetti sormet ja lannisti yrittelijään mielen siirtäen ajatukset suunnitelma B:hen.
Kiersin katsomassa taloni ikkunat ja luovuttaneena suuntasin aittaan, jossa oli edes kuivaa.
Aamulla heräilin tuosta kylmästä ja pimeästä ulkorakennuksesta hytisten ja ihmetellen miten sinne päädyin.
Köpöttelin kylmettyneen lyhyin askelin ovelle, jonka lukko oli osin purettu ja osaset siroteltu terassilautojen raoista tölkinsokkien seuraksi.
Otin refleksinä avaimen vyönlenkistä ja avasin oven häpeillen - vähän kuin itseltänikin salaa.
Kahvinkeittimen koristessa lämmikettä kolhitulle ja kylmettyneelle omatunnolleni,
päätin että enää en ota - en ainakaan merkittävästi ennen tätä iltaa...