Angstvik – Harmaan kaupungin harmaita tarinoita – 1. Jakso, Urmas.

Intro
Angstvikin kaupunki, tuo kolkko ja brutalistinen asutuskeskuksen irvikuva. Asukasmäärältään tasaisessa laskussa jo kolmisen vuosikymmentä ollut pikkukaupunki on selvinnyt ilman kartalta pyyhkiytymistä lähinnä tulonsiirroilla ja leikkauspolitiikalla. Seurauksena sen asukkaiden pahoinvointi on kasvanut järisyttäviin mittasuhteisiin.
Ennen brutalistiarkkitehtuurin saapumista 1970-luvulla kaupunki oli kuitenkin täynnä idyllisiä puutaloja ja puistoja 1800-luvun visionäärien jäljiltä. Tästä todisteena onkin pysynyt Angstvikin vanha kaupunki. Tuo puistomainen kaupunginosa on tunnettu jylhistä, mahonkikartanoistaan sekä ainoasta tiilirakennuksestaan, krematoriosta. Juuri sieltä tarinamme alkaakin.

Urmas Kyljen uskomaton tarina

Istuin nahkaisessa nojatuolissani keskellä olohuonetta. Olin aikaisemmin keittänyt liian suuren annoksen makaronia, joka oli aiheuttanut minussa epätodellisen ja vihamielisen tuntemuksen. Se sai minut ajattelemaan Haitin ruokamellakoita ja Perestroikaa. Kaadoin itselleni paukun ja kävelin ikkunan luokse seuraamaan, kuinka savu nousi Angstvikin krematorion savupiipusta maalaten viiruja taivaanrannassa alkavan auringonlaskun etualalle.
Muistan vielä sen päivän, kun Jugoslavian lippu laskettiin alas viimeisen kerran. En ole eläessäni itkenyt niin äänekkäästi ja vuolaasti. Rakastamani valtion olemassaolon lakkaaminen tuntui minusta samalta kuin koko maailman onni olisi lakkautettu saman aikaisesti. Shokin hillittyä muistan katselleeni ympärilleni ja huomanneeni muidenkin itkevän, mutta pikkuhiljaa itkeville kasvoille nousi ensin epäluuloisuutta, jonka jälkeen vihaa. Puhdasta vihaa siskoja ja veljiään kohtaan.

TO BE CONCLUDED