Maailman uskottiin muodostuneen linnun munasta tai munista. Linnun laji ja munien lukumäärä vaihtelee perinteittäin. Kalevalassa lintu on pochard, joka munii seitsemän munaa (kuusi kultaa ja yksi rautaa). Esimerkkejä muista tarinoista ovat pääskynen, kuikka ja myyttinen jättiläiskotka, kokko. Taivaan uskottiin olevan munan yläkansi; vaihtoehtoisesti se nähtiin telttana, jota tuki pylväs pohjoisnavalle pohjoistähden alapuolella.

Tähtien liikkeen selitettiin johtuvan taivaan kupolin pyörimisestä Pohjantähden ja itsensä ympäri. Taivaanpylvään pyöriminen aiheutti suuren pyörteen pohjoisnavalla. Tämän pyörteen kautta sielut pääsivät poistumaan maailmasta kuolleiden maahan Tuonelaan.

Maapallon uskottiin olevan litteä. Maan reunoilla oli Lintukoto [fi], "lintujen koti", lämmin alue, jossa linnut asuivat talvisin. Linnunrataa kutsutaan Linnunrataksi,[7] "lintujen poluksi", koska lintujen uskottiin kulkevan sitä pitkin Lintukottoon ja takaisin. Sana lintukoto tarkoittaa nykysuomessa kuvitteellista iloista, lämmintä ja rauhallista paratiisinomaista paikkaa.

Linnuilla oli myös muuta merkitystä. Linnut toivat ihmisen sielun ruumiiseen syntymähetkellä ja veivät sen pois kuoleman hetkellä. Joillakin alueilla lähellä oli oltava puinen lintuhahmo, jotta sielu ei pääsisi karkuun unen aikana. Tämä Sielulintu [fi],[8] "sielulintu", suojeli sielua eksymältä unelmien poluille.

Vesilinnut ovat hyvin yleisiä tarinoissa ja myös kivimaalauksissa ja kaiverruksissa, mikä osoittaa niiden suuren merkityksen muinaisten suomalaisten uskomuksissa.